lauantai 5. maaliskuuta 2016

Frozen Elsa kakku

Pieni ystävä halusi synttärikakkuunsa Elsan ja Olafin, muita toiveita ei ollut. Niinpä pääsin toteuttamaan omia visioitani, joita ei aluksi tuntunut löytyvän lainkaan. Lopputulos on ihan hieno omastakin mielestä ja hahmoharjoittelut pääsi mukavasti käyntiin. Kakku ei ollut tälläkertaa suurensuuri vaan kooltaan noin 24cm halkaisijaltaan.

 Pohja:
5 munaa
5 rkl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1½ rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 rkl ruokaöljyä/sulatettua voita
  1. Vaahdota munat ja sokeri. 
  2. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää siivilöitynä varovasti käännellen vaahtoon.
  3. Lisää lopuksi rasva nopeasti joukkoon.
  4. Paista 180°C noin 25 min. 
  5. Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Suklaamousse:
4dl kermaa
100g maustamatont tuorejuustoa
125g tummaa suklaata
3 keltuaista
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
  1. Vaahdota kerma ja tuorejuusto melko napakaksi vaahdoksi.
  2. Sulata suklaa mikrossa 20-30 s kerrallaan ja välillä sekoittaen. Suklaa ei kestä ylikuumentamista, joten ole varovainen.
  3. Sekoita keltuaiset ja sokerit suklaaseen.
  4. Lisää pari ruokalusikallista kermavaahtoa suklaaseen ja sitten suklaa-keltuaisseos kermavaahdon joukkoon.
  5. Lisäksi täytteeksi mustikkahilloa ja kostutukseen mansikkamehua, maitoa tai mitä nyt tuntuu sopivalta.
Kuorrutus:
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
sinistä elintarvikeväriä
  1. Vaahdota kerma ja tuorejuusto.
  2. Lisää sokerit.
  3. Ota valkoinen osuus pursotuspussiin valmiikis, reilu kolmannes koko määrästä.
  4. Värjää loppu ensin vaaleansiniseksi, ota puolet pussiin. Loput värjätään tummemmaksi ja laitetaan komanteen pussiin.
  5. Pursota reunaan tumma massa alas, keskelle vaaleampi ja päällimmäiseksi valkoinen. Päälle ensin valkoinen suitsait ja rakosiin sinisiä sopivasti. 
  6. Tasoita ensin reunat paletilla ja lopuksi päällinen.


Sokerijää:
4 dl sokeria
1 dl glukoosisiirappia
1 dl vettä
sinistä geeliväriä
appelsiini esanssia
  1. Mittaa sokeri, siirappi ja vesi kattilaan ja keitä kunnes lämpötila on 150°C. Välillä voi tuntua ettei lämpötila millään nouse, mutta odota rauhassa, kyllä se sieltä hiipii pikkuhiljaa. Lämpötila on melko tarkka, sillä se määrittää miten kovaa massasta jäähtyessään tulee. Liian kylmä ei lohkea ja liian kuuma alkaa ruskistua.
  2. Ota kattila heti liedeltä kun oikea lämpötila on saavutettu. 
  3. Lisää väri- ja makuaineet ja kaada massa alumiinifoliolla vuoratun pellin päälle.
  4. Anna sokerin jäähtyä rauhassa. 
  5. Napauta vasaralla tai veitsen kahvalla sokerilevy palasiksi. Taiteessa ei voi kaikkea ennakoida, joten näistä tullee aina yksilöitä.

Loppu on siten omaa näkemystä asettelun suhteen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti