Tätä tuli tehtyä vuosi sitten ja blogiin piti ihan kohta päivittää myös resepti. Tässä tämä resepti nyt vihdoin on julkaistuna. Nämä ovat aivan syntisen hyviä. Mustaherukan ja suklaan liitto on minusta yksi parhaista kultaisista makuliitoista. Paahdettu valkosukaa sopii ihanasti pehmentämään muuten niin voimakkaan brownien maun.
Brownies
250 g voitaBrownies
200 g tummaa suklaata
2 dl muscavado sokeria
2 dl taloussokeria
5 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl hasselpähkinää jauhettuna
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
200 g mustaherukoita
- Sulata voi ja suklaa mikrossa.
- Vaahdota sokerit ja munat
- Yhdistä vehnäjauho, hasselpähkinäjauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
- Sekoita voi-suklaaseos munasokerivaahtoon.
- Lisää kuivat aineet taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita lisätyt aineet ripeästi esimerkiksi puuharukalla, mutta ei vatkaamalla.
- Sekoita lopuksi joukkoon mustaherukat.
- Levitä taikina vuokaan tai pellille. Taikinasta tulee noin ¾ pellin kokoisena mukavan paksu.
- Voit taitaa leivinpaperista reunaa, jottei taikina leviä liikaa.
- Paista 150°C noin 50 min. Leikkaa jäähtynyt levy noin 4x4cm leivoksiksi.
Kuorrutus
200g valkosuklaata200 g kermaa
- Paahda paloiteltu valkosuklaa uunissa 150°C 8-12min, riippuen laadusta. Suklaan värin pitäisi muuttua paahteisen kinuskiseksi.
- Kaada suklaa kattilaan ja lisää kerma.
- Keitä keskilämmöllä kunnes suklaa on sulanut.
- Jäähdytä aivan kylmäksi jääkaapissa.
- Vatkaa vaahdoksi, tämä vaahtoutuu todella nopeasti,
- joten ole varovainen ettei juoksetu!
- Pursota leivosten päälle ruusukkeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti