maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulun makeisia

Fudge perusohje

Hirmuinen namivillitys päällä monella foorumilla, niinpä minäkin innostuin keittelemään versioni. Ohje on mukaeltu täältä. Keittolämpötilaa laskin hieman. Jotta homma ei olisi liian helppo pläjäytin kaksinkertaisen annoksen ja jaoin sen sitten keittämisen jälkeen kahtia, toisen KitschenAidiin ja toisen metallikulhoon sähkövatkaimella vatkattavaksi. Makuina minulla oli valkosuklaa-macadamia-vanilja ja tummasuklaa-appelsiini-kardemumma

Noin kilo valmiita
8 dl sokeria
2 1/2 dl  kermaa
100 g voita
1 dl kondensoitua maitoa
2 rkl glukoosisiirappia
100 g suklaata (tummaa-,  valko- tai maitosuklaa jne)

Lisäksi: makuaineita kuten vaniljaa, appelsiiniesanssia, kuivattuja marjoja, hedelmiä tai pähkinöitä paloina.
  1. Mittaa suklaata lukuunottamatta kaikki aineet pinnoitettu paksupohjaiseen kattilaan. 
  2. Valitse mieluummin reilu kuin riittävä kattila, sillä massa kuohuu keitettäessä kuten kuvasssa näkyy.
  3. Kuumenna massa kiehuvaksi kokoajan sekoittaen lastalla. 
  4. Jatka keittämistä puolella teholla kunnes massan lämpötila on 114-115°C.
  5. Lisää halutessasi mausteet tässä kohtaa.
  6. Ota kattila liedeltä ja kaada massa taikinakulhoon. 
  7. Vatkaa massaa hiljaisella nopeudella 2 min, lisää paloiteltu suklaa yhdessä erässä. 
  8. Jatka vatkaamista reippaalla keskiteholla kymmenisen minuuttia. Massa jämähtää vatkauksen aikana. 
  9. Lisää halutessasi pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja hedelmiä tai marjoja jne massaan.
  10. Kaada massa leivinpaperilla  vuorattuun vuokaan. Massan pitäisi tässä vaiheessa olla vielä suht elastista, joten voit tasoittaa pinnan ja halutessasi koristella.
  11. Anna jäähtyä rauhassa vaikka jääkaapissa pari tuntia ja paloittele sopiviksi suupaloiksi.
  12. Näissä on niin reilusti sokeria että räilyvät kyllä hyvin ihan huoneenlämmössäkin.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Tyrnin Marjoja marmeladina


2 dl tyrnituoremehua 
2 dl vettä 
1 pussi Melatin keltainen 
4 1/2 dl sokeria
  1. Kiehauta mehu ja vesi. 
  2. Lisää Melatin keltainen jauhe kerralla kokoajan sekoittaen. 
  3. Kiehauta 1 minuutti. 
  4. Lisää sokeri ripotellen ja sekoittaen vähän kerrallaan kiehuvaan mehuun. 
  5. Keitä vielä minuutti.
  6. Kaada massa silikoni vuokaan tai muotteihin. Voit öljytä muotit kevyesti. 
  7. Anna marmeladin hyytyä rauhassa vaikka yön yli. 
  8. Kumoa marmeladin voipaperin päälle ja pilko suupaloiksi joko veitsellä tai pienillä muoteilla. 
  9. Anna taas kuivahtaa ja sokeroi hieman nahkottuneet makeiset siro hienosokerilla.

Kokeilin osaan maizena-sirosokeri sokerointia, sitä kun olen käyttänyt vaahtokarkeissa aikaisemmin. Huomenna varmasti voi vertailla miten kumpikin käyttäytyy...

torstai 19. marraskuuta 2015

Tuulihattuja tuuliseen päivään

Turun kauppahallissa on edelleen Juustopuoti josta muista aikoinani ensimmäisen kerran ostaneeni sinihomejuustolla täytettyjä tuulihattuja. Monesti Hallissa käydessä tulee vieläkin kurkattua vitriiniin onkohan heillä vielä niitä? Onhan niitä ollut, ja mukaan tullut pari pientä silloin tällöin ostettua.
Itse olen tehnyt samantapaisia tuulihattuja juhliin, ne kun on kätevä tehdä jo muutama päivä ennen H-hetkeä, ja vaikka pakastaa vierasvaraksi. Tuulihattuja voi toki täyttää niin makeaan kuin suolaiseen tarjottavaan, mutta jokin taika sinihomejuuston ja tuulihatun liitossa on. Kokeile sinäkin!


Tuulihatut:

1 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
50 g voita
3 munaa

  1. Kiehauta voi ja vesi. Lisää vehnäjauho kerralla sekaan
  2. Jatka keittämistä kunnes seoksesta tulee yhtenäinen massa
  3. Ota kattila liedeltä ja anna massan jäähtyä hetki
  4. Lisää munat yksitellen taikinaan voimakkaasti vatkaten sähkövatkaimella tai yleiskoneessa
  5. Jokaisen lisäyksen välissä vatkaa taikinaa kunnes se on sileää ja tasaista
  6. Laita valmis taikina pursotuspussiin ja porsota melko pieniä hattuja pellille. Tuulihatut eivät juuri leviä paistossa, enemmänkin nousevat. Jätä kuitenkin selvä tila hatuille.
  7. Paista tuulihatut 225°C asteessa noin 20 min
  8. Älä avaa uuninluukkua ennen kuin tuulihatut ovat ainakin lähes kypsiä. Katso luukunläpi kun väri alkaa muuttua kullan ruskeaksi, silloin ne ovat kypsiä
  9. Jäähdytä tuulihatut hyvin ennen täyttöä

maanantai 9. marraskuuta 2015

Whoopies & Cookies

Syksyn aikana on tullut kaksi kurssia pidettyä Euran kansalaisopistolla. Lauantain kurssilla aiheena olivat Whoopies&Cookies, nämä amerikkalaiset leivonnaisinnovaatiot. Reseptit mielestäni ansaitsevat päästä ilmoille muidenkin kokeiltaviksi.

Boston Whoopies

5 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
150 g voita
1½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 munaa
1½ dl ranskankermaa
1 tl vaniljaesanssia

  1. Lämmitä uuni 180 C.
  2. Vaahdota voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Lisää vaniljaesanssi vaahtoon.
  3. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen ranskankerman kanssa taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.
  4. Pursota pellille noin 4cm halkaisijaltaan olevia pikkuleipiä.
  5. Paista uunin keskiosassa 8-10 minuuttia. 
Boston Whoopies täyte

1½ dl kermaa
150 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g tummaa suklaata
1 dl tomusokeria
korkillinen piparminttuesanssia (½ tl)
2 tl vaniljaesanssia
nomparelleja
  1. Sulata suklaa varovasti mikrossa noin 20 s kerrallaan
  2. Vatkaa kerma ja tuorejuusto pehmeäksi vaahdoksi
  3. Lisää sokeri ja mausteet vaahtoon
  4. Sekoita noin 1 dl vaahtoa suklaaseen ja lisää seos sitten loppuun vaahtoon.
  5. Pursota täytettä reilusti puolelle leivospohjia ja laita kannet päälle
  6. Pyörittele leivokset nomparelleissa tai muissa koristeissa, jolloin reunaan tulee kaunis kuvio
  7. Säilytä jääkaapissa

Sitruuna Cookies

 7 dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
150 g voita
1¾ dl sokeria
1 dl tomusokeria
1 dl ruokaöljyä
1 muna
½ dl sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1 tl vaniljaesanssia

  1. Lämmitä uuni 180 C° 
  2. Yhdistä kuivat aineet valmiiksi.
  3. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää hitaasti öljy vaahdon joukkoon.
  4. Lisää sitruunan kuori ja mehu sekä vanilja.
  5. Lisää lopuksi munat yksitellen ja vatkaa kunnes massa on tasaista. 
  6. Lisää hitaasti sekoittaen kuivat aineet lopuksi sekaan. 
  7. Pyörittele, taikinasta noin 36 palloa. Aseta pallot väljästi pellille. 
  8. Paina jokaiseen juomalasilla noin syvennys pohjan paksuus on noin 1 cm ,  dippaa lasin pohja sokerin. Pikkuleivät reunat repeilevät ja se on tarkoituskin. 
  9. Paista keskiosassa noin 8 min. Nämä saavat jäädä nihkeiksi. Jäähdytä hyvin paiston jälkeen. 
Cookies täyte
40 g voita
50 g tuorejuustoa
2 rkl sitruunanmehua
5 dl tomusokeria
½ tl vaniljaesanssia
keltaista elintarvikeväriä

  1. Vaahdota voi ja tuorejuusto. 
  2. Lisää Tomusokeri vähitellen yhdessä sitruunanmehua kanssa. 
  3. Levitä cookieseille ja tarjoile heti tai anna täytteen kuivattaa ennen pakkaamista. 
  4. Säilytä valmiit cookiesit  jääkaapissa
Molemmat leivonnaiset voi hyvin myös pakastaa. Cookiesit tarttuvat kyllä herkästi toisiinsa kiinni, joten annan ensin täytteen kuivahtaa kunnolla ja laita lopuksi väliin voipaperipalat. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikaista ja suklaista mikrossa

Joskus pitää pikaisesti saada jotakin tarjottavaa pöytään, sellainen on 5 minuutin suklaakakku mikrossa.
 Kakkupohja:
100 g voita
100 g tummaa suklaata
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl appelssiinimehua (tai vettä)
3 munaa

Laita suklaa ja voi mikron kestävään astiaan ja sulata ½ minuutin sykleissä mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita sokeri, vehnäjauhot ja leivinjauhe yhteen. Lisää ensin munat voi-suklaa-seokseen. Seuraavaksi kuivat aineet ja lopuksi vielä mehu tai vesi.
Voitele ja jauhota mikron kestävä astia, esimerkiksi silikonivuoka tai tupperin mikroastia. Kaada taikina astiaan ja kyppsennä 4-5 min noin 850W teholla. Paistoaika on suuntaa-antava, jos tulee kypsä se on hyvä, jos jää pehmeämmäksi niin on enemmän mudcake tyyppinen. Molempi parempi.



Leikkaa hieman jäähtynyt kakku kahtia ja täytä vaikkapa mustikka curdilla. Tämän kakun päällystin valkosuklaaganachella. Tässä oli hieman kevyempi ganache, eli 

100 g valkosuklaata sulatettuna
2 dl kermaa vaahdotettuna

Sekoita osa kermavaahdosta hieman jäähtyneen suklaan joukkoon ja sitten suklaa-kerma lopun vaahdon joukkoon. Kuorrutteen voi levittää vaikka lusikalla,kuten tässä, kakun päälle. Reunassa on lisäksi maitosuklaarouhetta ja päällä vain valmiita sokerisydämiä.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Perinteistä ja paikallista Euran rinkilät

Kerran olen aikaisemminkin rinkilöitä tehnyt ja nyt päätin uudelleen testata. Vähän olen perinteistä reseptiä muokannut valmistustekniikan osalta, mutta eipä tuossa suurempaa eroa taida olla. Erikoisuutena näissä pikkuleivissä on nostatusaineena käytetty hiiva. Muuten taikina on käytännössä sekoitettu voitaikina.


Taikina: (noin 120 kpl)
400 g voita
800 g vehnäjauhoja
4 dl kermaa
1 tl hiivaa

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi.
Liuota hiiva pieneen määrään kermaa. Sekoita kermat jauho-voi seokseen ja vaivaa pikaisesti kunnes taikina on tasaista. Jätä taikina lepäämään noin tunniksi huoneen lämpöön peiteltynä.


Paloittele taikina noin 10g kokoisiksi paloiksi, tai oman makusi mukaan sopiviksi. Perinteisesti pallerot pyöritellään noin 30 cm mittaisiksi pötköiksi ja sokeroidaan.  

Sokeroidut pötköt kiepautetaan rinkilöiksi. Rinkilät paistetaan 200°C keskitasolla 12 min, tai kiertoilmalla 180°C.