torstai 29. maaliskuuta 2018

Pääsiäistiput mangovalkosuklaamoussella

Ihanien pikkutipuleivosten leipominen on nopeaa ja yllättävän helppoa. Kookosjauho on tuttu Tropiikin paloista ja yhdessä mangososeen kanssa tekee kuppikakkujen pohjasta maukkaan ja mehukkaan. Täyteenä on valmista suklaatäytettä sekä mangovalkosuklaamoussea.



Pohja:
munaa
2 ½ dl sokeria
200 g voita
2 dl  mangososetta vaikkapa Bonne
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl kookosjauho
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

  1. Laita uuni lämpenemään ja jaa kapselit muffinssipellille
  2. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri.
  3. Sekoita kuivataineet ja yhdistä vaahtoon.
  4. Lisää sulatettu voi ja mangosose taikinaan.
  5. Kada taikina pursotuspussiin ja annostele noin 2/3 osaa kapselin korkeudesta. 
  6. Paista 200°C noin 10 minuuttia.
  7. Jäähdytä pohjat hyvin

Kuorrute:
1 rkl kylmää vettä
1 tl liivatejauhetta (tai 2 liivatelehteä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl kermaa
1½ dl mangososetta
½ dl sokeria (jos käytetä sokeroitua/makeutettua sosetta tämän voi hyvin jättää pois.)
2 tl vaniljasokeria
muutama tippa keltaista elintarvikeväriä

Valmista suklaatäytettä, tai suklaa ganache tummasta suklaasta 2/3 ja kermaa 1/3

  1. Pursota pieni määrä suklaatäytettä kuhunkin pohjaan.
  2. Laita liivatejauhe kylmään veteen turpoamaan. Jos käytät liivatelehtiä ne kylmään runsaaseen veteen noin 5 min.
  3. Vatkaa kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. 
  4. Sulata valkosuklaa mikrossa 20s kerrallaan, aina välillä sekoittaen.
  5. Lisää mangosose ja sokeri kerma-tuorejuustovaahtoon. 
  6. Lisää ensin pari ruokalusikallista kerma-juusto-vaahtoa suklaaseen ja sitten suklaaseos loppuun vaahtoon nopeasti.
  7. Sulata liivateseos nopeasti mikrossa noin 20 s. Lisää se lopuksi nopeasti massaan, ettei siitä tule kokkareista.
  8. Laita massa pussiin ja pursota jäähtyneiden leivosten päälle ensin tasainen rengas ja täytä se. Pursota pää nostamalla pussia pursottaessa hieman ylöspäin. Laita leivokset jääkaappiin odottamaan.

Heltta ja nokka:
Sokerimassaa/marsipaania
Silmät mustista nonparelleista
  1. Muotoile pienet heltat vaikka pikkuleipämuotin kanssa ja leikkaa veitsellä pienet suunnikkaat, jotka taitetaan keskeltä nokaksi.
  2. Asettele nokat ja heltat paikoilleen, ja lopuksi silmät. Näitä ei kannata asetella kovin kauan ennen tarjoilua, sillä kerma herkästi sulattaa sokerimassaa. Marsipaani, tai marsipaani-sokerimassaseos, kestävät paremmin kosteaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti